Emilia Juvonen

Emilia Juvonen

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV

”Suurin luottamuksen osoitus minulle on se, kun asiakas ojentaa avaimen ja antaa asuntonsa myyntiin.” Emilia on toiminut välitysalalla vuodesta 2018 ja tehnyt myynti- ja asiakaspalvelutyötä yli vuosikymmenen ajan. Kiinnostus alaan heräsi jo ensimmäisen oman asunnon oston yhteydessä ja välitysalalle Emilia siirtyi myöhemmin vahvan myynti- ja asiakastyökokemuksen myötä. Emilia tuntee hyvin pohjoisen Helsingin ja pohjoisen Espoon sekä niiden jatkumon Nurmijärvelle ja Järvenpäähän saakka. Hän viihtyy välitystyössä nimenomaan sen hektisyyden ja haastavuuden vuoksi, ja mainitsee välittävänsä paljon erityisesti kuolinpesiä, perheasuntoja ja remonttikohteita. Emilian asiakkaat kehuvat Emilian ihmisläheistä luonnetta. ”Asiakaskohtaamiset ovat parasta tässä työssä ja piristävät päivää. Sitä kokee onnistumisen tunnetta ja aitoa iloa, kun asiakkaille ilmoittaa tarjouksen hyväksymisestä.” Vapaa-ajalla Emilia viettää aikaa perheensä kanssa ja on aina valmis auttamaan läheisiään. Sisustaminen on Emilialle luonteva tapa hahmottaa koteja ja nähdä tiloissa mahdollisuuksia, mikä auttaa tuomaan esiin asunnon parhaat puolet myös myyntitilanteessa. ”Laatu, rehellisyys ja ystävällisyys, siinä on mun resepti hyvän asiakassuhteen luomiseen.”

Arvostelut

★★★★★5 / 5

Emilia hoiti vuokratun kaksiomme myynnin ammattitaidolla ja mahtavalla asenteella. Täydet suositukset 10/10 :)

Myyjä
★★★★★5 / 5

Kaikki sujui myynnin suhteen loistavasti, Emilia oli ystävällinen ja asiantunteva. Myös yhteydenpito oli sujuvaa, ja asunnosta saatiin hyvä tarjous ensimmäisellä näyttökerralla. Lämmin kiitos Emilialle!

Myyjä
★★★★★5 / 5

Asunnon osto eteni välittäjän osalta täydellisesti. Välittäjään sai helposti ja nopeasti yhteyden sekä välittäjä oli meihin koko ostoprosessin ajan yhteydessä.

Ostaja

Esimerkkejä edellisen vuoden aikana myymistäni kohteista

Saniaistie 16, 00730, Helsinki
Myyty

Tapanila, Helsinki

Saniaistie

Kerrostalo · 2h · 51 m²

Takalankuja 15, 00730, Helsinki
Myyty

Tapanila, Helsinki

Takalankuja

Omakotitalo · 4h · 135 m²

Seivästie 13, 01280, Vantaa
Myyty

Länsimäki, Vantaa

Seivästie

Rivitalo · 4h · 97.5 m²

Midgårdinkuja 5, 01510, Vantaa
Myyty

Kirkonkylä-Veromäki, Vantaa

Midgårdinkuja

Paritalo · 5h · 147 m²

Ulrikankuja 6, 01400, Vantaa
Myyty

Rekola, Vantaa

Ulrikankuja

Kerrostalo · 1h · 37 m²

Lintukalliontie 13, 01620, Vantaa
Myyty

Martinlaakso, Vantaa

Lintukalliontie

Rivitalo · 3h · 79 m²

Fallkullantie 4, 00730, Helsinki
Myyty

Tapanila, Helsinki

Fallkullantie

Kerrostalo · 3h · 65 m²

Raiviosuonmäki 5, 01620, Vantaa
Myyty

Martinlaakso, Vantaa

Raiviosuonmäki

Kerrostalo · 4h · 89.5 m²

Von Daehnin katu 3, 00790, Helsinki
Myyty

Viikki, Helsinki

Von Daehnin katu

Kerrostalo · 5h · 127 m²

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö, niin Emilia Juvonen on sinuun pian yhteydessä.